sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Muistuuko mieleen?



Maaliskuun eka päivä ja uusi leffa tulille!

Tässä elokuvassa yhdistävänä tekijänä toimii Guy Pearce. Hiukan erilainen rooli kuin viimeksi katsotussa pätkässä.

Elokuva on vuodelta 2000 ja sen nimi on Memento.
http://www.imdb.com/title/tt0209144/?ref_=nm_knf_i1

Nautinnollisia elokuvahetkiä!

-TRE

6 kommenttia:

  1. Olinko eka?
    Logo lehmä
    Memento ei säväyttänyt ihan yhtä paljon nyt kolmannella kerralla kuin ihan ekalla katselukerralla. Hauska leffahan tämä on, siitä ei pääse mihinkään. 3.5 unohtunutta asiaa

    VastaaPoista
  2. Olipas elokuva. Olen toki nähnyt tämän jo silloin kun ilmestyi. En kyllä muistanut juuri mitään näemmä. Sopii toki leffan teemaan.
    Pierce näyttelee roolinsa erinomaisesti. Carrie-Anne Moss tekee myös hyvän roolin.
    Ei varmasti ihan se helpoin elokuva tehdä. Leikkausvaiheessa sai varmaan olla suht tarkkana, ettei tärkeitä kohtia leikkaudu pois.
    Hyvä elokuva,mutta ehkä sittenkin jopa vähän liian sekava.
    Takauma Sammy Jenkinsistä oli aika traaginen.
    Tunnelma oli sopivan painostava. Tajusin myös,että elokuva olisi voinut olla vaikka tänä vuonna tehty. Ei sijoittunut niin selkeästi mihinkään tiettyyn aikaan ja kuvaus oli ajaton.
    Annan tälle 4 tähteä.

    VastaaPoista
  3. Eräillä jotka aina muistuttavat eräitä leffan katsomisesta on enää 2pv aikaa....

    VastaaPoista
  4. Njää! Tän leffan kanssa ei ny niin haittaa jos unohtaa katsoa...tai unohtaa katsoneensa...tai unohtaa kommentoida

    VastaaPoista
  5. Nyt joudumme täällä hieman huijaamaan.
    Katsoimme nimittäin elokuvan pari kuukautta sitten, emmekä sitä nyt enää uudelleen katsonut.
    Tämän elokuvan kohdalla varsinkin se vaikutti melko turhalta.

    Katsoin elokuvan muistaakseni nyt kolmatta kertaa. Edellisestä kerrasta oli vähintään viisi vuotta, joten olin onneksi aika paljon unohtanut elokuvan kulusta.

    Hienosti rakennettu elokuva kertakaikkiaan. Valitettavasti ensimmäisen katselukerran jälkeen paras terä on lähtenyt, mutta ihan hyvin veti mukaansa edelleen.
    Nolanhan on tämän jälkeenkin tehnyt liudan pirun kovia elokuvia. Yhtään hutia ei vielä miehen meriitteihin mielestäni voi laittaa. Vaikka toki tuo uusin on minulta edelleenkin katsomatta.

    Tästä kuitenkin seuraavat tähdet:

    Hanna-Mari: ***1/2
    Juha: ***1/2

    VastaaPoista
  6. Kivan rauhallinen ääni tuolla herra Pearcella on. Ja kuten todettu, leffan leikkaus ansaitsee kiitokset. Ja myös todettu säväytys puuttuu jos leffan on nähnyt liian usein. Siitä tosin pääsee paremmin nauttimaan uudelleen, jahka itse on unohtanut yksityiskohdat. Näin kävi minun kohdallani.
    Muistin, että pidin leffasta, mutta elokuvan ovela kerronta ja jännä tunnelma oli unohtunut. Tarinaan pääsi todella nopeasti mukaan. Ei tarvinnut odottaa, että henkilöön samaistuu vasta alkukohtausten jälkeen.

    Olen 3,5 ja 4 tähden välissä. Voisin sanoa 3,75 ja koska pyöristämme ylöspäin, saa elokuva minulta 4 tatuoitua faktaa.

    VastaaPoista