maanantai 8. heinäkuuta 2013

Knalli, keppi ja viikset




Seuraava elokuvamme on Chaplin vuodelta 1992. Yhdistävänä tekijänä tähän elokuvaan on edellisessä Manselia näytellyt Ken Magee.

Tämä on elokuva, jonka olen aina halunnut katsoa, mutta jostain syystä vain jäänyt katsomatta.
Nyt on aika korjata tämä ja vedän teidät mukanani.

Tämähän oli Robert Downey Juniorin läpimurtopätkä ja hänet huomioitiin myös oscar-ehdokkuudella roolistaan. Ehdokkuudet elokuva sai myös musiikista ja lavastuksesta.

Itse pidän kovasti elämänkerroista, sekä elokuvina että kirjoina, joten odotan tältäkin paljon.

Toivotaan vesisadetta, että voimme hyvällä omalla tunnolla katsoa tämän elokuvan näin heinäkuussa.